Torstain hissiverryttelyjen jälkeen laitettiin perjantaina karvat suksenpohjiin ja lähdettiin Oberalppassista lykkimään kohti Maighels Hütteä. Perjantaina, kuten koko viikonloppuna, oli mahtava ilma! Pilvetön auringonpaiste, ei tuulta, pikku pakkanen, stabiilit lumiolosuhteet eli kaikki elementit kunnossa randoretkeilyyn. Hyvän kelin olivat myös kurkkutautiset huomanneet, ja jo perjantaina olivat paikalliset liikkeellä sankoin joukoin.

Parin tunnin yksitoikkoisen loivan ylämäen jälkeen päästiin tuvalle. Kyökin puolellakin oli yllättäen ihan täysi tohina eikä tietoakaan keskitalven hiljaiselosta – myös mökin edustalla paitasillaan juomia siemaillessa oli ihan kevätmeininki. Terassilla oli tavalliseen tapaan randohippien kokous (keski-ikä 60v + me) ja saimmekin eräältä vuoriketulta yksityiskohtaisen esityksen telemarksiteen ja Silvretta-tourisiteen integraatiosta.  Majalta jatkoimme jyrkemmin ylös viereiselle Piz Cavradille, joka kuulemma on megaklassiker. Nousu olikin asemoinniltaan huippuluokkaa ja topista alkoi näyttävä harjannelojotus kilometrin alemmas Tschamutin maitolaiturille. Tuuli oli osin pilannut avoimen harjanteen, mutta ilmavat puitteet kompensoivat lumen laatua.

 

 

Lauantaina päätimme ottaa hieman iisimmin ja lähdimme hissin nostamina Gemsstockin taakse. Ihmisiä riitti, mutta korrektiin sveitsiläiseen tapaan nämä olivat hinkanneet käppyränsä vierekkäin ensimmäiselle eteen aukeavalle kentälle, ja niin meille jäi taas kerran kokonainen oma ja edelleen pehmeä kulho kruisailtavaksi. Yhden ranin jälkeen lykittiin tuskaisa Unteralpin traverse takaisin mökkeilemään.

Isänmaasta saapui sunnuntaiksi vetreitä nuoria vuoristokettuja, jotka meidän vielä torkuttaessa olivat jo rämpimässä Gemsstockin takana. Verkkaisen lähdön jälkeen saatiin poppoo kiinni vasta ensimmäisen laskun puolivälissä J. No sitten meno reipastui ja karkasi suorastaan käsistä. Vedimme kolme eri nousua alkaen Rothornilta ja päätyen Pizzo Centralelle. Viimeinen nousu oli raskas ja osa porukasta lähtikin jo (viisaasti) rinteen puolivälistä alas Vermigel Hüttelle. Jäätiköltä rinne jyrkkeni ja lumi väheni huippua kohti. Jouduimme pistämään sukset reppuun ja koikkelehtimaan työläästi kivikkoa toppiin. Palkintona vuoren toisella sivulla oli sentään mahtava, kunnolla viettävä laskematon bowli. JIIHAA. Nyt on taas mukavaa rentoutua muutama päivä töissä.