Ollaan kesän mittaan yritetty vahdata josko Andermattista löytyisi ensi talveksi joku luukku, mutta tarjonta on ollut olematonta. Perjantaina mentiin kuitenkin yhtä katsomaan. Talo oli ulkoa todella hieno ja ihan keskellä kylää joen varressa ja oltiin muutenkin jo etukäteen niin tohkeissammme, että vaikka kämppä oli aikamoinen murju, ei silti osattu siitä kieltäytyä. Eli nyt pitäisi olla joulu-huhtikuuksi tunkkainen kahden pienen loukun muodostama homeinkubaattori käytössä, paitsi jos vuokraisäntä unohtaa lähettää sopimuksen... No on siellä ainakin pehmeät ja muhkuraiset kokolattiamatot, sänky ja itseasiassa yksi ylimääräinenkin, pönttö, amme ja jääkaappi. Siinäpä se sitten onkin. Keittiön virkaa hoitaa keittolevy, jos sen jaksaa kaapista lattialle tai pöntön kannelle nostaa. On se ainakin parempi kun Göschenenin juna-asema, tai jos ei parempi niin ainakin lähempänä mäkiä.

 

 

 

Voiko tällaisessa talossa olla muuta kuin ikiaikaista alppitunnelmaa huokuvia huoneistoja?

 

 

  

Asuntonäytöstä ajettiinkin Göschenenin tuntumaan, josta patikoitiin muutama tunti ja tuhatkunta nousumetriä raikkaaseen ilmaan ylös Salbithüttelle. Kansallispäivän aattona tupa oli täynnä, tunnelma tiivis ja pöperöt erityisen maittavia (wohou, tuvalla oli epäalppimaiseen tapaan koko sakille tarjolla herkullinen vegeateria:). Kuten aina tuvilla, niin myös tälläkin kertaa yöuni jäi olemattomaksi jännittäessä seuraavan aamun aikaista nousua ja tulevaa päivää kymmenen hengen kuorsauksen säestyksellä. Viideltä pompattiin laverilta pystyyn ja aamiaisen jälkeen sännättiin kohti Salbitschijenin (2981m) eteläharjannetta. Südgrat-reitti (780m ja n.16 KP) seuraa nimensä mukaisesti paikoin lähes veitsen terävää harjannetta nousten parille kolmelle erilliselle pilarille ennen huippuneulaa.  Vajaan parin tunnin könyämisen jälkeen oltiin suoriuduttu reitin juurelle. Edelle ehtineen kaksikon sählätessä solmuisten köysiensä kanssa päästiin kiilamaan ohi ja kiipeämään alkupätkä kärjessä. Vaikka reitti ei topon mukaan ollut kuin max 5c+ oli kiipiminen mielestämme jatkuvasti tiukkaa työtä ja jatkoistakin tuli vedettyä. Pääosin kavuttiin jalat kitkalla ja kädet joko harjalla tai sen viereisissä halkeamissa tai fleikeillä. Kivi oli hienoa ja fiilis ilmava. Topon hehkutuksen mukaan reitti on Alppien hienoin harjanne, mikä tuskinpa pitää paikkaansa, mutta komia se nyt ainakin oli ja ehdottomasti kiipeämisen arvoinen! Lennokkaan sujuvalla kiipeilyllä tavoitimme huipun jo hieman yhden jälkeen reilun viiden tunnin ahkeroinnin verryttäminä. Alastulo irtonaista ja jyrkkää polkua oli hienon nousureitin vastapainona tuskaa. Hüttelle hoiputtiin jo hivenen hihitellen mutta ohralla saatiin elektrolyyttitasot hetkessä balanssiin ja virkistyneinä jatkettiin samoilla vauhdeilla vielä päivän toinen tonni alaspäin. Autolla jalkoja ipotteli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Ystävällisiä lehmiä taas kerran..

 

Tupa ja Salbitschijen. (Südgrat: huipulle vasemmalta nouseva harjanne, tarkkasilmäinen erottaa huippuneulan)