Elina Via Finlandian 50-vuotisjuhlanousulla, neljännen köydenpituuden lopussa.

Reitti Torre Granden itäseinällä on 26.–27. heinäkuuta 1959 suomalaisen kiipeilyn isän ja pioneerin (+ hammaslääketieteen tohtori) Matti Jokisen ensinousema, ja aikanaan Cortinan Dolomiittien vaikein. Nyt reitti ei tuntunut meistä erityisen vaikealta, mutta oli toki alusta loppuun hienoa fyysistä ja jyrkkää kiipeilyä. Silti ensinousu 50 vuotta sitten nahkamonoilla, muutamalla haalla ja pudotessa todennäköisesti katkeavalla hamppuköydellä on ollut kohtalaista itsetuhoisuutta vaativaa. Helppoahan se meillä on nykyisin kaikkien pulttien, camujen, dynaamisten tuplaköysien ja kumitossujen kanssa. Edelleen reitillä oli muutamia luultavasti Jokisen halkeamiin hakkaamia puukiiloja… Suositeltavaa lukemista kaikille on ensinousijan seikkailuistaan kirjoittama teos Alppien seinämillä.

 

 

Kyseinen rypistys mahtui tämän viikkoiselle kiipeilyreissulle Sveitsin Bregagliassa sekä Italian Arcossa ja Dolomiiteilla. Pika-analyysi ja diagnoosi: Arco on aivan turha paikka lasittuneine hajallaan sijaitsevine kallioineen, muistettiin paremmaksi - ei tarvii takasin mennä. Dolomiitit on soramonttu,  joitakin hienoja linjoja kiertelee irtokivien väleissä. Bregaglia on Sveitsissä ja graniittia ja sen huomaa!

Ennen edellisiä ollaan painettu 24/7 duunia! toisin kuin Team Toijala jostakin syystä luulee (?), mutta onhan viikossa vielä muitakin päiviä ja vuorokaudessa tunteja, jotka ollaan käytetty mm. kiipeillen! Erityisen mukavat muutamat päivät boulderoitiin Chironicossa Ticinossa. Kivien seassa metsässä lymyilivät melkoisen uteliaat vuohet. Yksi tuli määrätietoisesti Matin sylissä olevalle vesimeloonikupille, kippasi kannen pois ja mutusti meloonit. Samainen tyyppi oli pikku kilinsä kanssa taas kohta paikalla järsimässä repunhihnoja ja topokirjoja ja makailemassa pädillä ja tekemässä kaikkia pikku kepposia.

 

Matti kiipii ja vuohi spottaa.