Sitten vappuhiihtojen ollaan pyöritty siellä sun täällä, Baselissa, Helsingissä, Lontoossa, Italiassa... hiihtämään oli tarkoitus vielä ehtiä mutta aikataulut ja sääolot eivät oikein sattuneet yhteen. Saas nähdä jos kesän mittaan tulisi käytyä jossain jäätiköllä kurvailemassa, pujotteluintoa olisi kyllä edelleen ja ensi kautta odotellaan! Tellutkin on taas molemmilla lähtövalmiina olkkarinnurkassa. Kallioilla käyntiin oon ollut paremmat tsäänssit ja pari Finale Liguren reissua on heitetty, tosin ei kovin menestyksekkäästi.

Viimeisimmälle Ligurian keikalle lähdettiin toissaviikonloppuna. Ajon jälkeen päräytimme suoraan yhdelle vakkarikalliolle aukomaan matkan puuduttamia käpäliä. Tuntien kuluttua palasimme autolle, jossa ovet olivatkin jo valmiiksi avoinna ja sisällä kummallisen sekaista. Kotva meni tajuta, että hei autoonhan on murtauduttu! Ikkuna oli rikottu ja lattialta hävinnyt kassi joka oli täynnä elektroniikkaa mm. pari kameraa ja läppäriä. Muut rojut eivät olleet näyttäneet kelpaavan, vaikka tarjolla olisi ollut ainakin kohtalainen määrä kiipeilykamaa - ehkäpä liian vaikeaa saada kaupaksi. Parkkiksella kysyttiin joltakin paikalle sattuneelta italialaispariskunnalta poliisin numeroa. Antoivat yleisen hätänumeron, johon soittaessa löivät luurin korvaan vastauksena ystävälliseen kysymykseen heidän mahdollisesta englannin tai saksan kielen taidostaan!!! Tarinan opetus: älä loukkaannu Italiassa, jos et osaa italiaa, sillä apua ei ole tulossa. Toisella yrityksellä samasta numerosta irtosi kuitenkin poliisin numero, tosin poliisinkin hätänumerossa löivät luurin korvaan, taas edes tietämättä soiton syytä!!! Tarinan opetus: älä joudu vakavan rikoksen yms. uhriksi Italiassa, apua ei ole tulossa.

Ajaettiin sitten Finalen kylille ja sieltä pongattiin yksi poliisiasema (Polizia municipale). Suljettujen porttien takana haahuili virkapukuinen ukkeli, jolle huudeltiin, että hei tarvittas poliisia kun autoon on murtauduttu. Vastaus oli et ei täällä oo poliisia. Onneksi Ellulla on tarpeeksi temperamenttia, ja volyymitaso nousi välittömästi Italiassa vaadittavalle tasolle: jos ukolla on siniset päällä ja talossa lukee Polizia, niin mikä mättää? Jep, ohikulkenut nainenkin tuli tulkkaamaan ja saatiin puristettua irti, että rikospoliisi on tämä tähän asti mystistä roolia näytellyt Carabinieri. Sinne siis. Kuubalaistyyppiseltä kasarmilta saatiin leimat rikosilmoitukseen ja tyytyväisinä takas autolle teippaamaan muovia ikkunaan.

Päätettiin jatkaa kuin mitään ei olis tapahtunutkaan. Mukavaa kiipeilyä yhdistettynä rantaköllöttelyyn olikin pari kolme päivää, ja Monte Cuccon puskacampeggiossa kerättiin sympatiaa kanssakiipeilijöiltä. Vähän oli tosin traumatisoitunut olo ja paras kiipeilyvire kadoksissa. Parin päivän päästä mentiin takaisin rikospaikalle kiipeemään. Miellyttävän kiikkumisen jälkeen parkkiksella odotti auto, taas ovet avoimina! Ja mikä mainiointa, nerot eivät olleet viitsineet mennä edes muoviteippiikkunan kautta, vaan liukuoven lukko oli väännetty rikki! Hah, eipä vaan enää ollut mitään varastettavaa – edes tyrkylle laitetut banaanit eivät olleet voroille maistuneet, höh. Oikeasti vaikutti lähinnä siltä, että kukaan ei ollut enää edes käynyt autossa, vaan lukko oli hajoitettu vain ilkivaltana. Otettiin samantien suunta pohjoiseeen ja ihanan sotilaalliseen Sveitsiin jossa poliisi kyttää herkeämättä, kamerat pyörii ja sakot napsahtaa samantien jo vaikkapa autossa nukkumisesta (=irtolaisuus)!   

Koneiden mukana hävisi harmillisesti runsaasti kuvia tältä keväältä eikä bloginkaan koristeeksi ole tarjolla mittään, mutta juuri onkin juna lähdössä Frankfurtiin ja sieltä aamuvarhain lento Kairoon. Huh huu Afrikkaan!