Huh johan oli menoa kerrakseen, joten tuoreeltaan koontia Kairosetin pääkohdista ja tunnelmista.

Etukäteen oli toki kuultu tarinoita ja muodostettu mielikuvia, mutta aika pahasti silti löi vasten kasvoja paitsi tolkuton kuumus, myös yleinen kaaos ja köyhyys. Kellään ei vaikuttanut olevan mitään vuorokausirytmiä, ja länsimaista valuuttaa janoavia ihmisiä oli kaikkina aikoina liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi. Kaikki paikat olivat tietysti myös auki enemmän tai vähemmän nonstop. Härskeintä oli ensinäkemältä kuitenkin liikenne, varsinkin jalankulkijana. Tuoreimmat  ladat ja fiatit ovat 80-luvulta, ruuhkat valtaisat, savusaaste hirveää ja liikennesäännöistä kuulee vain vitseissä. Katua saa talsia  ajokaistalla tai kanttikivillä. Kadun ylittäminen olikin mielenkiintoista uhkapeliä, kuin ylittäisi kehä kolmosta ruuhka-aikaan sillä erotuksella etta paikalliset eivat todellakaan hiljennä tai muuta kurssia saati pysahdy jos satut olemaan törmäyslinjalla. Eli ei muuta kuin pari paikallista ihmiskilviksi ja auto ja kaista kerrallaan hyppimaan kaistojen yli. Välillä on pysähdyttävä keskelle parin pommikuntoisen linja-auton suhahtaessa ohi edesta ja takaa! Ei liikuntaesteisille! Mutta ei Kairo silti pelkkää kurjuutta ja kauhua ollut, ja puolilokaalin Ullan ollessa vastaava matkanjärjestäjä ei kyllä tullut aika pitkäksi.

Yhtenä aamuna lähdettiin kuuden jälkeen ladaretkelle kaupungin ulkopuolelle, Gizan suuntaan, kohteena paikallinen ratsutalli ja villi laukka pyramidien varjossa. Ensin juotiin tietty isännän kanssa vahvat teet tallipihan kaislakatoksessa. Saatiin jotkut yllätyspollet alle ja oltiin ihan tyytyväisiä turvallisuustasoon: vaikkei kypäriä löytynytkään niin meillä oli sentään lenkkarit kun paikallisia pyyhki ohi släbärit tukevasti jalustimissa. Pienen alkujännityksen ja lähtövikurointien jälkeen laukka pitkin loputonta hiekkaerämaata oli aivan mielettömän hienoa. Tuossa tuokiossa oltiin aivan Gizan jättimäisten pyramidien tuntumassa ja pakokaasupilveen peittynyt Kairo kokonaisuudessaan usvaisena taustalla. Sen konikyydin muistaa varmasti pitkään. Paluu Saharan laidalta oli myös mielenkiintoinen. Erämaassa ei hirveästi takseja liiku joten hypättiin mikrobussiin. Kunnon afrikkalainen meininki, aaseja ja kaikenmaailman kuormia sikinsokin ylitsepursuavan pakun edessä, jossa tytöt jossakin takana huivipäämammojen kanssa ja Matti kuskin vieressa luu pihalla. Kuskin kysyessä mihin matka Matti vastasi ettei tiedä vaan seuraa tuota pientä vaaleaa tyttöä. Naurun remakka täytti pakunraadon ja afrikanpojat ja rättipäämammat ottivat meidät suojiinsa ja ystävällisesti ohjasivat meidät  oikeaan rotiskoon kun oli aika vaihtaa kyytiä. Siitäkin savupöntöstä roikkui apukuski puoliksi ulkona huutelemassa matkan kohdetta potentiaalisille kyytiläisille ja niin poispäin. Ihmeellistä menoa meille Sveitsin elintasopakolaisille...

Floyd, meidän yllätyspollet, ja savusumuinen Kairo

Ulla heittää läppää arabiaksi tallin isännän kanssa

Maalaiskämppä

Toinen hulvaton retki  sisälsi kissanpennun pelastusoperaation. Venekeikan jälkeen bongattiin rantakadulta reppana ja rumakin pikku katti jäystämässä makkaranpalaa roskien keskeltä, nojaillen toisen etutassun kyynerpäällä maahan. Raukka oli katkaissut kätensä ja tytöt tietty päättivät ettei sitä voi jättää siihen kitumaan vaan se pitää saada hoitoon. Messissä oli myös paikallinen ganstaräppäri/musiikkituottaja/puolivalmis eläinlääkäri, joka ei uskaltanut elukkaan koskea sen mahdollisten parasiittien ja raapimisen takia ja joka ylipäätään piti kissan ambulanssiaktiota aivan absurdina. No ei se pelastusintoa laskenut. Roskakasassa olikin sopivasti jokin heppoinen pikaruokalaatikko ja Ellu ja Ulla saivat strategian pikaisesti kasaan: kissa pahvipoksiin, lada alle ja puolen tunnin etappi eläinsuojelutalolle jossa Ulla oli jokin vuosi sitten pyörinyt. Taksissa kirppukasa tietysti heti luikahti ulos laatikosta aiheuttaen pikku paniikin. No onneksi rampa raukka ei ollut kovin riehakas vaan väijyi tyynesti jalkatilassa ja penkin alla. Tietä klinikalle ei tarkemmin tiennyt kukaan joten sitä kyseltiin matkalla, kunnes kotterosta puhkesi rengas, onneksi vasta ihan mestan lähistöllä. Pikapikaa ulos autosta parasiittikatin jäädessä sinne nököttämään, ja talolta paikalle hoitaja, joka tottuneesti nappasi raukan laatikkoon. Eläintalolla maukulainen pääsi heti lääkärin tutkimuspöydälle. Sillä oli tiedossa koiven leikkaus ja onnellinen elämä monien uusien ystävien kuten hauskan apinan seurassa. Älyttömältä vaikuttaneen päähänpiston seurauksena saimme hyvän mielen pelastettuamme yhden Kairon varmaan miljoonasta raukkakissasta! Rengas oli vaihdettu ja matka jatkui, tosin paluuetapilla autoon iski vielä öljyvika... Huh, onneksi Ullan oli tässä vaiheessa jo kiire tanssaamaan, ja me päästiin Niilin Hiltonin rikkaiden ihmisten kattoterassille toipumaan ja juomaan tuoretta mangomehua sekä syömään mezzejä pällistellen kaaosta kymmenen kerrosta alempana. 

Kissan saalistusta renkaattomasta kotterosta

Klinikalla oli hyvän oloinen meininki ja hienot fasiliteetit, meidänkin misu pääsi heti tutkittavaksi

Kaikilla muillakaan eläimillä ei näyttänyt menevän kovin hyvin...

 

Toki reissussa pikku (kissa)kuumeripulikin iski niin kuin Kairossa kuuluukin. Pedistä päästiin kuitenkin vuorokauden huilailun jälkeen ja taas oltiin valmiit puskemaan eteen päin, pahamaineiseen Kuolleiden kaupunkiin, jossa edes paikalliset eivät halua käydä, tai edes tietää sen olemassaolosta. Vanha hautausmaa, jossa kodittomat elelevät hautakammioissa - turistipaikkako? Menomatkan päätteeksi Ulla nostatti taksikuskin kanssa hinnasta sen mittaluokan tappelun kadulla, arabiaksi tietty, että paikalle piti tulla ulkopuolisia tilannetta välittämään... No mutta itse hautuumaa ei ollut ollenkaan niin paha kuin miltä kuulostaa, haudat olivat vain kuin isohkoja sikaloita joissa jengillä oli oikeastaan ihan ok viihtyisä slummimeininki, ei kuitenkaan tarvitse ihan avoimella kadulla koisia kuten aika moni Kairossa muuten.

Tarjolla hautakämppä näköalalla

Khan-el-Khalilin basaarissa olisi voinut olla hauska vanhan ajan basaaritunnelma, mutta nyt joutui lähinnä keskittymään stalker-myyjien hätistelyyn

Illat menivät teen ja sheeshan höyryssä sellaisilla kuoppaisilla autokorjaamojen täyttämillä kujilla, joilla ei ehkä länsimaista pellavapäätä oltu ihan juuri nähty (ja sen kyllä huomasi tuijotuksen määrästä). Musiikkiskeneen tutustuttiin Ylä-Egyptiläisen zar-musiikin illassa, jossa rummut jyskivät ja meno oli kuin suoraan jostain viidakosta. Niilillä purjehdittiin ja veneiltiin lähes aamuin illoin paikallisen iskelmän tahdittamana – miellyttävän raikasta kaupungin saasteen ja kuumuuden keskellä. Keskipäivisin olikin pääosin niin tukalaa että oli pakko vaan pötköttää ilmastoidussa tilassa. Metron naisten- ja miestenvaunut tuli koettua ja paikallista perusruokaa/lähes ainutta ruokaa kosharia eli makarooni-riisi-linssi-sipuli-tomaattisoossimössöä (jokaisen köyhän suomalaisen vegaanin vakioeines siis?) syötyä pari annosta liikaa. Arabian kielellä kiitoskin jäi jo päähän, joten kenties vielä joku kerta poiketaan mekkomiesten metropolin melskeeseen ohikulkumatkalla jollekin rauhaisalle keitaalle...

Jossakin sivukujan ahwassa

Zar-transsimusa oli ihan villiä ja tyypit hakkas rumpujaan varmaan kädet mustelmilla

Purjehdusta felucca-veneellä Niilillä

 

Paikalliset kokoontuivat iltaisin välkkyvaloilla varustettuihin veneisiin, joissa alaluokkainen sha'abi -musiikki raikui täysillä ja huivinaiset intoutuivat jammailemaan

 

Bonuskuvat ystävällisestä pikku hauvasta :)