Eliseksi oli luvattu loistavan keväistä ja huippulämmintä säätä, joten lähdettiin varhain aamulla taas kohti Andermattin vuoria. Matkalla käytiin kylillä majailevien kanssa neuvotteluja mikä mahtaisi olla päivälle se kaikkein paras suunta… Ennen yhdeksää oltiin Anderissa, eikä todellakaan yksin. Kaikki jonkinasteiset slalomvälineet navetoistaan löytäneet sveitsiläiset, sekä tietty saksalaiset, hollantilaiset ja ruottalaiset sesonkimatkailijat, olivat tukkineet tiet, parkkipaikat ja aiheuttaneet kaoottisen hissijonon. Typerät turistit! Meidän oli pakko yrittää lähteä massoja pakoon hieman alkuperäistä suunnitelmaa kauemmaksi.

Otimme junan pari pysäkkiä itään Oberalppassiin ja sieltä pohjoisseinämää skinnaten kohti Rossbodenstockia. Jo aamulla aurinko korvensi niin voimakkaasti että takin, hanskat ja pipot sai sulloa suosiolla rappuun ennenkuin oltiin metriäkään lylyä lykitty. Hiihdeltiin kolmisen tuntia ylämäkeen hissukseen täydellisestä paisteesta ja vuoriston rauhasta nautiskellen. Mukana oli myös pari ensikertalaista, joten ei voitu ihan tavalliseen tapaamme painaa tauotta kieli vyön alla.

Matkalla meidät ohitti perhe, jotka sattumoisin osasivat kohtalaisen sujuvaa suomea ja olivat juuri olleet Kiilopäällä nautiskelemassa erämaasta 30-asteen pakkasissa – oli kuulemma ihanaa!?! Hupaisaa oli myös, miten perheen kaksi alle kymmenenvuotiasta lasta puski itse viritellyillä randositeillä ylös kuin vuorikauriit häviten pian näkyvistä.

Uudelleen heidät nähtiin jyrkähköllä huippuharjanteella sukset repuissa, kun isä työnsi naperoita takapuolesta kohti huippua. Mitenköhän lie alas selvinneet? Me sen sijaan otettiin ennen kyseistä viimeistä huippua suunta Martschallücke-satulasta suoremmin alas pohjoiseen kohti Nätcheniä. Laajaa ja selkeää kenttää ei jostakin ihmeen syystä kukaan ollut laskenut, vaikka lumi olikin säilynyt hyvänä harjanteen varjossa. Siihen piirrettiin sitten jokainen oma käppyrämme ja iloittelua jatkui lähes yhtenäisesti 2700 metristä aina Andermattiin 1400 metriin. Loppupätkä ei todellisuudessa kylläkään ollut mitään varsinaista iloittelua vaan arska oli pehmittänyt lumen pohjia myöden paksuksi vetiseksi loskapatjaksi, jossa vauhti tökkäsi välillä aivan yhtäkkiä. Alaosaa tultiinkin sitten loskavirtojen tuomina kuka milläkin tekniikalla, pääosin suksenkantojen päällä takakenossa roikkuen. Hyvä lasku ja hieno retki oli hyvä päättää suoraan 3 König –kuppilan terassille, jossa edelleen grillautui ihan mukavan punakaksi. 

Tänään olikin sitten ihan toisentasoinen retki kun Hospentalista tuntien skinnauksella voitettiin Breitrügge-harjanteen jyrkkää jäätä, tuulen pieksemää korppua ja lopun loska. Alkaisi taas olla aika saada lisää lunta☺.

Terveiset vapaa-ajan asunnoltamme Göschenenistä.