Välillä ollaan hytisty pakkasesta, välillä oksennustaudin heikentäminä, mutta Espanjaan ollaan päästy. Ensin pysähdyttiin Etelä-Ranskassa scouttaamaan Tarnin rotkon kiipeilypotentiaali ja sitähän löytyi. Ainoa ongelma tähän aikaan vuodesta oli rotkon äkkijyrkkä kapea muoto, jonka seurauksena useille alueille ei paista aurinko ollenkaan tai vain hyvin lyhyen aikaa. Lämpötila pysyttelikin laaksossa kymmenen asteen alapuolella pitkin päivää ja kallio jääkylmänä yön pakkasesta. Lämpimämmällä kelillä Tarnissa ja läheisissä Jonten ja Dourbien rotkoissa voisi helposti viettää viikkoja. Nyt rotkossa ja lähiseudulla oli paitsi koleaa myös aavemainen tunnelma. Isoja leirintäalueita kymmenittäin, kaikki kiinni. Samoin ravintoloita, hotelleja ja kokonaisia kyliä suljettuina - ei tainnut olla lomasesonkia…

Matka jatkui kohti epsanjaa, pakin tasaisesti seotessa. Ellu painoi pitkin yötä pakun kahvassa rekkakolonnien ohi ja Matti koomaili. Matka tuntui pitkältä vaikka kokonaisuudessaan etappi Baselista Costa Blancaan on perus Helsinki-Lappi -haarukassa. Costa Blanca eli Välimeren rannikon kaupunkiketju Benidorm-Alicante -akseli yllätti lähinnä rumuudellaan. Varsinkin Benidorm on kuin toiseen potenssiin korotettu Torremolinos, ja nimenomaan korotettu, sillä kaupunki koostuu aivan jättimäisistä kerrostaloista, suorastaan pilvenpiirtäjistä, jollaisia ei olla ennen nähty kuin ehkä muutama hassu Calgaryssa. Maaseutu taas on perusvarmaa espanjaa: appelsiineista ja sitruunoista notkuvia puita, viiniä, palmuja, terransävyisiä taloja pitkin vuorenrinteitä, nukahtaneita pikkukyliä ja hienoja kallioseinämiä. Ensin köröteltiin kymmenisen kilometriä sisämaahan päin Sellan kylään. Kallioilla ei tarvinnut tuntea yksinäisyyttä. Saarivaltiolaiset olivat sankoin joukoin paenneet sateitaan lämpimille kalliolle ja saksalaiseläkeläiset sauvakävelivät , lauloivat yhteislauluja ja soittivat haitaria viereisellä refugiolla. Harmonian särki vain oksentelu, jonka tuottamat riitasoinnut pienen kiipeilykokeilun jälkeen kaikuivat kallion holveissa! Ellu kantoi taas kaksi rinkkaa takaisin pakulle ja Matti pötkölleen…

No seuraavana päivänä saatiin Elinaa sentään ulkoilutettua vähän enemmän, paaston entisestään riuduttaman pojan pidellessä epävarmasti kiinni narun päästä. Sellan kalliot ovat erityisesti talvikiipeilykohteena hyvin suositut ja sen huomaa paikoin ikävänä lasittumisena. Lisäksi alue on väkimäärään nähden loppujen lopuksi aika pieni joten johtopäätös oli jälleen selvä: massat ovat väärässä ja meidän aika suunnata muille kallioille. Seuraavaksi kohteeksi valittiin Oltan kallio lähempää rantaa, josta voi ottaa upeita ja usein nähtyjä kiipeilykuvia merelle ja merestä nousevalle Penon d’Ifach –töppyrälle päin. Tällä kertaa tosin sade pilasi kiipeilysuunnitelmat ja pakotti meidät vetäytymään kaupunkiin. Tällekin päivälle on vielä luvassa sadetta joten katsotaan miten ja mihin suuntaan reissu jatkuu

Espanjalaista ruskaa