Yksi paku korjaamolla, toinen byrokratian rattaissa, hinku vuorille, mitä tehdä? Vuokra-auto! Tsädääng, pikku pösöllä pystyi mahtavan downforcen ansiosta hurjastelemaan ihan miten sattuu, mutta massiiviset ruuhkat tekivät matkasta Italian Leccoon uuvuttavan. Leccossa oli kuitenkin odottamassa useamman kiikkujan Suomi-karkelot! Isommalla porukalla oli mukava rellestää leirinnässä, vallata nuotiopaikat ja pöydät ja nostaa Suomi-kuvaa. No ei vaan, sakki oli kiipeilystä joka ilta tintissä eikä paljoa mellastanut. Kiivettiin pari päivää mukavaa sporttia järvinäkymillä ja nautiskeltiin herkkupuodin antimia samalla odotellen kelin paranemista ylempänä vuorilla.

Sunnuntaina roudattiin leiri pohjoiseen Sveitsin puolelle, Piz Badilen tuntumaan Bondon kylään. Albignan maja oli täyteen buukattu, joten sinne ei suunnitelmista huolimatta ollut asiaa. Kabiinilla pääsi kuitenkin näppärästi jättimäiselle padolle, lähes kyseiselle majalle asti, ja tarjolla oli valtaisa määrä upeita graniittiseinämiä ja huippuja ympäriinsä. Ensimmäiseksi kohteeksi valittiin kolmen tähden halkeamailoittelu Spazzacaldera-huipun seinältä, Via Felici (6a). Turbokaksikko M&E lähti painelemaan ylöspäin tossunpohjat vilkkuen. Alun herkkä släbi muuttui parin köydenpituuden jälkeen upeaksi fleikki- ja halkeamakiipeilyksi, jossa vuorottelivat hienot layback-osuudet ja jammit... Harmillisesti reitti loppui hieman liian lyhyeen ollen vain 7kp:n mittainen, sellaista kiipeilyä täydellisellä kivellä olisi jatkanut mieluusti vaikka kuinka. Ylhäällä olisi haluttaessa ollut vielä pari sataa metriä epämääräistä häröilyä, jonka jälkeen olisi päässyt huiputtamaan yhden kp:n mittaisen neulan ja poseeraamaan pilarin toppiin. Meillä oli kuitenkin aikataulupaineet hissin takia ja laskeuduimme alas tyytyväisinä. Illalla fiilisteltiin leiritulten lämmössä.

Seuraavana päivänä otettiin startti ensimmäisellä kabiinilla seiskalta. Oltiin suunniteltu reipasta kapuamista joko Biopfeilerille tai Punta Albignalle. Hissiltä haikattiin ensin vajaa tunti Albignan majan ohi kunnes alettiin pikkuhiljaa tajuamaan, että on oikeasti kylmä kun mamiksista, untuvaliivistä ja painavasta repusta huolimatta sormet olivat ihan jäässä vaikka puski ylämäkeen. Muutama lumihiutale sai myös ajatukset kääntymään sellaiseen suuntaan että voisi olla järkevää mennä majalle ottamaan yhdet neuvoa-antavat kaffet ja miettiä matalampaa ja tuulelta suojaisampaa kohdetta alempaa. Tallusteltiin takaisin edellispäivän seinämän alle, kohteena ehkä edellistä halkeamareittiäkin hienompi linja Via Leni. Ellun liidattua ensimmäiselle varmistukselle kuitenkin todettiin ettei hommasta vaan tule mitään kun tunto häviää sormista, ja sormilla olisi kiivetessä aika paljon käyttöä… Vähän irvistellen kasattiin kamppeet ja lompsittiin nenät tuulesta punaisina hissille. Päräytettiin vielä Italian puolelle testaamassa Chiavennan kylän sapuskat ja kahveet – ei hullummat!