maanantai, 28. maaliskuu 2011

Monte Rosa

 

Monte Rosan hiihtomestoja ja Alagnan skeneä on aina hehkutettu ja olemmekin jo vuosia kytänneet sopivaa hetkeä tilanteen "objektiiviseen“ tarkastamiseen. Monte Rosan vuorimassiivi ja hiihtoalue ovat Alppien eteläreunalla, ja lumitilanne on usein huono. Nytkin juuri sataneen lumen olivat jo pilanneet tuuli ja aurinko. Päätimme kuitenkin vihdoin lähteä Italian-retkelle – joskus sinne olisi joka tapauksessa mentävä, ja keli näytti kuitenkin kohtalaiselta hiihtoretkeilyyn jäätiköillä. Ajo Andermattista Alagnaan oli myöskin  varsin siedettävä nelituntinen ja halpa majoike löytyi sopivasti vuokrakaravaanista Alagnan leirintäalueelta.

Keskiviikkona lähdimme heti reippaasti hiihtolenkille Punta Giordanille, joka on hiihtoaluetta lähimpänä oleva vaatimattoman näköinen nelitonninen (4046 m). Haikki ylimmältä Indrenin hissiltä ylös kivikasalle näytti alhaalta mitättömältä repäisyltä, mutta 800 korkeuserometriä raahustamista ilman akklimatisoitumista otti kuitenkin tovin ja tuloksena oli mahtava päänjyskytys.

Seuraavan päivän pähkinä olivat tulevat hiihdot sääennusteiden arpoessa tunnin välein vaihtuvia symboleja. Samalla saatiin kuitenkin jalkoja verryteltyä kunnon puikalla. Yhä vaikeampi ymmärtää miksi joku tavallinen rinnehiihtäjä tulee Andermattiin, kun vuoriston eteläpuolella on tarjolla paitsi aurinkoa ja euron espressoja, myös kunnon hissit ja mielettömän hienoja, hyvin hoidettuja rinteitä. Ei mitään kotoisia jääkouruja. Joku ränni ja alueen hissioffaripotentiaaliakin tuli hahmoteltua kiitos Mikon ja Polvere Rosan.

Perjantaina päätimme suunnata ylös Rifugio Mantovalle. Jos sää olisi huono, saisimmepa ainakin hieman liikuntaa ja näkisimme randoreittien alkua isojen huippujen suuntaan. Otimme päivän laiskasti ja hellekelissä hiihtelimme vain tuvalle 3500 metrin korkeuteen.

 

Leppoisaa lorvimista Rif. Mantovalla

Satunnaista, vuoristomajoilla pesivää Suomi-poppoota arvioimassa Vincent Pyramiden eteläseinän laskua ja laskijoita 

 

Matka jatkui alppistartilla auringon noustessa. Tavoite oli epämääräinen: hiihdellä jäätikköä hiljakseen mahdollisimman ylös ja valita viime hetkellä joku ladun oikean puolen huipuista. Ohuen ilman kanssa oli vielä pikku probleemaa, joten korkeimmat törmät skipattiin suosiolla. Kaksi pienempää nelitonnishuippua Ludwigshöhe (4272 m) ja Balmenhorn (4167 m) kuitenkin kipaistiin. Hieno randopäivä vuorijättiläisten keskellä - tänne tullaan uudelleen!  Retken kruunasi lasku takaisin Alagnan kylille, 3000 korkeuserometriä!

 

Kohteiden arpomista, vaihtoehdot vasemmalta Doufourspitze (Sveitsin korkein huippu), Zumsteinspitze ja Punta Gnifetti.

Ludwigshöhen harjalla 

Balmenhorn

Bonuskuvassa P. Giordanin huippukiviltä vinkit grammanviilaajille: lapio ja sondi kulkevat näppärästi paitaan ommellussa fleecetaskussa! Tontulla jalassa myös mikrofarkkushortsit (nyt trikoiden päällä), kätevät, kestävät ja elegantit lämpimän kelin tourailuun. Ammattimies...

 

 

sunnuntai, 20. maaliskuu 2011

Andermatt-arkea

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

tiistai, 15. helmikuu 2011

Arolla - tourailua klassikkomaastossa

Lumirajan paetessa on hiihtokelejä etsittävä yhä ylempää. Viikonloppuna randoilimme Arollan alueella, klassisen Haute Routen maastoissa Verbierin ja Zermattin välissä.

Lähes kesäisissä lämpötiloissa autossa nukkuminenkin onnistui tuskitta, joten olimme kätevästi varhain perjantaiaamuna piskuisen Arollan tuttihissillä. Rinnealueelta suuntasimme Pas de Chevres –solan yli Dix-vuoristomajalle. Tupa ei ole tähän aikaan vartioitu, mutta talvihuoneessa oli tietysti kaikki tarvittava: kamina, puita, ja kollegoiden jämäruokia. Yllätykseksemme saimme fiilistellä autiotupatunnelmaa kaksin, ilman sveitsiläisiä randoraakkeja.

Seuraavana aamuna laturetki jatkui ensin Col de Cheilon -solaan ja sieltä edelleen La Luetten huipulle. Lumen olemassaolo oli vähän niin ja näin, pikemminkin kyseessä oli jää(tikkö)vaellus. Ilman nousu- ja jäärautoja olisi hiihtolenkki kiertänyt lähinnä tupaa. Maisemat Matterhornille, Grand Combinille ja Blancille sekä keväinen keli sitä vastoin olivat upeat.

Tämänkertainen leppoisa tutustumistouri herätti innostusta alueen muidenkin vuorten valloittamiseen. Mont Blanc du Cheilon, Pigne d’Arolla… ja tietysti suksiminen Arollasta Zermattiin asti. Seuraavaksi kerraksi toivelistalla tosin olisi parempi lumipeite jäätiköillä eli vähemmän ammottavia railoja, lipsuvia pintoja ja rahinaa suksen alla.

sunnuntai, 6. helmikuu 2011

Keskitalven kevät

Alkutalvi oli lumien suhteen lupaava. Jouluun mennessä oli pyydaa pöllytelty jo useampaan otteeseen ja lumensyvyys oli Gemsstockilla pitkälti kolmatta metriä. Lumisateet vaihtuivat kuitenkin fööniin ja tammikuun kevääseen. Baselissa ovat kevätistutukset olleet jo viikkoja käynnissä ja ylempänäkin ovat laaksojen ensimmäiset kukat avautuneet. Toissapäivän hiihtolenkki päätettiin normaaliin huhtikuiseen tapaan kantamalla suksia hyvän matkaa kylän yläpuolelta monot lannassa…

Lunta tässä kaipailtaisiin, vaikka kyllä tätä auringonottoakin hetken kestää J Plussaa on myös, että takamaastojen jyrkemmät kurulinjat ovat turvallisessa kunnossa ja vielä hiljattain myös hyvällä pehmeällä lumella. Voimaa ja tekniikkaa ollaankin etsitty useammista uusista ränneistä Kirahvilla ja Rothornilla.

 

Viikko sitten kirahvilla oli vielä mukavasti lunta

Nyt takamaastoissa on tarjolla jäätä, korppua ja kiviä

Eilen jätettiin sukset telineisiin ja varustauduttiin kelin mukaan kiipeilytossuilla ja pädillä. Vapaa-ajan asunnoltamme hurauttaa Ticinon tunnetuille lohkareille vajaassa tunnissa – ei huono vaihtoehto lunta odotellessa! Crescianon bouldereilla kävimme nyt ensimmäistä kertaa ja paikka oli kyllä aika mieletön, juuri optimaalinen keväiseen kränkkäykseen. Harva kastanjametsä länteen avautuvalla vuorenrinteellä, ei mitään puskalouhikkoa ja pääosin hyvät alastulot. Puiden väleistä vielä upeat maisemat vastakkaisille lumisille vuorille ja alas seesteiseen kylään lammas- ja viinitarhoineen.

 

Kylän yläpuolella olevalle mökillemme paistaa aurinko keväisen lämpimästi pitkin päivää ja näkymät kylän ja koko laakson yli ovat varsin komeat.

keskiviikko, 24. marraskuu 2010

Thaimaan saaristossa

 

 

Saaristoreitti Thaimaan puolella on jatkunut Koh Lipen ja Koh Lantan kautta Tonsaille. Hienoja rantoja, turkoosia vettä, kuumuudessa vetelehtiviä reissaajia rantakuppiloiden patjoilla – wannabe hippiskene sopii aika hyvin meillekin.

Paikoista mieleenpainuvin, joskaan ei ehkä kaikista idyllisin, lienee tämä Tonsain alue. Bungalowin terassilta voi tiirailla komeita kalliota, viidakkoa ja puissa hyppiviä apinoita. Tiettömän lahdekkeen puskajorpakkoon ei ole eksynyt yhtään luksusresorttia ja kylän mutaraitilla törmää vain leppoisiin kiipelijöihin. Itse kiikkuminen nyt on mitä on. Lasittunutta tietysti, eipä muuta voinut odottaakaan, mutta pulttien ja virttyneiden slingivarmistusten erittäin epäilyttävä kunto oli kyllä osin yllätyskin. Kun laiskojakin vielä ollaan eikä pitkin viidakoita jakseta reittejä haeskella, niin ei täällä paljoakaan meidän kriteerit täyttäviä linjoja ole. Innokkaille ja itsetuhoisille enemmän.

Viikon loppuun vielä täällä kitkutellaan, sitten Phuketin kautta lähtöpisteeseen Singaporeen 24h-kaupunkilomalle.

Tonsain palmurämeikköä

Toisten apinoiden hylkäämä vekkuli pikkuaffe oli saanut uuden kodin ja ystäviä ihmisten huomassa

Veden päällä ei köysiäkään kaivata